Työ – Sivustouudistus : CapMan Wealth Services 02.21

CapMan Wealth Services 08.2022

Kokonaisvaltaisella uudistuksella kohti ketterämpää sisällönhallintaa

Capman Wealth sivustouudistuksessa sivustolle tuotiin kaivattuja ominaisuuksia: Aikaisempaa enemmän mahdollisuuksia, nopeampi sivusto ja helpompi ja ketterämpi sisällöntuotanto räätälöidyin lohkoin.


Toteutus

Sopivat lohkot helpottavat sisältötyötä 

Capman Wealth sivustouudistuksessa sivustolle luotiin monipuoliset ja asiakkaan tarvetta vastaavat WordPress-lohkot. Sopivien lohkojen avulla sivuston sisällönhallinta on helppoa ja vaivatonta ja kohderyhmille voidaan nostaa esiin haluttuja sisältöjä monipuolisesti ja joustavasti. Esimerkiksi etusivulla on nyt paikka ajankohtaisille kampanjasisällöille. Lisäksi ajankohtaista osiota uudistettiin niin, että osion listaussivu näyttäytyy sivuston käyttäjälle kiinnostavana ja houkuttelevana.

Tavoitteena nopeampi sivusto 

Ennen sivustouudistusta käytössä oli sivuston latausaikoja hidastavia animaatioita. Uudistuksen yhteydessä myös näistä luovuttiin ja toteutettiin sivu niin, että sivuston latausaika pysyy mahdollisimman lyhyenä.

Huolehdimme myös ylläpidosta 

Capman Wealth sivuston toteutus sisältää palvelimen sekä WordPressin ylläpidon, jotka kattaa järjestelmän toimintakykyisenä pitämisen, tietoturvapäivitykset sekä virhetilanteiden selvityksen ja korjaamisen. Huolehdimme varmuuskopioinnista sekä siitä, että palvelin on aina toimintakunnossa jotta sivusto pysyy toiminnassa vakaasti ja varmasti. Lisäksi autamme vastaamaan nykyisiin GDPR-vaatimuksiin jotta sivu noudattaa lainmukaisia evästekäytäntöjä.

Aikaisempaa enemmän mahdollisuuksia 

 

Vaikka kyseessä on perusuudistus, lohkojen uudistumisen myötä asiakkaalla on käytössään aikaisempaa enemmän mahdollisuuksia. Esimerkiksi erilaiset video- ja kuvasisällöt voidaan tuoda esiin nyt kiinnostavammalla tavalla. Asiakkaalle räätälöidyt lohkot antavat monipuolisen välineen tuottaa sisältöjä nopeasti ja helposti tukien omalta osaltaan sisältöjen vaihtuvuutta ja ajantasaisuutta.


Asiakas – CapMan Wealth Services

CapMan Wealth Services on CapMan-konsernin varainhoitoyhtiö, joka sijoittaa globaalisti läpi omaisuuslajien. Yritys tarjoaa kokonaisvaltaiset varallisuuden hallinnoinnin palvelut, jotka kattavat sekä listatun että listaamattoman markkinan.

Yhteistyö Trimedian kanssa sujui joustavasti ja ammattitaitoisesti. Erityisen tyytyväinen olin Trimedian kykyihin tuottaa visuaalisesti ja toiminnallisesti eheitä lohkoja nettisivuille. Kommunikaatio läpi projektin oli aktiivista ja avuliasta,  joka auttoi uudistuksen viemisessä maaliin tiukassakin aikataulussa.

Marketing & sales concept specialist

CapManin luottokumppanit

Joni Karjalainen

Senior Web Developer

Front-End Development, Support, Digital-Marketing

Arto Saksola

CEO

Customer Relationship Management, Project Management, Sales

Kiinnostuitko kuulemaan lisää?

Jos sivumme saivat sinut pohtimaan oman sivustosi tulevaisuutta, kirjoita yhteystietosi ja lyhyt kuvaus ongelmasta tai mahdollisuudesta alla olevaan lomakkeeseen.

Yhteyshenkilöt

Jos lomakkeiden täyttäminen ei innosta vaan haluat ottaa suoraan yhteyttä, kirjoita sähköposti etunimi.sukunimi@trimedia.fi tai ota yhteyttä alla oleviin henkilöihin.

Arto Saksola
Puh: +358 44 535 7215

Tuuli Strandman
Puh: +358 40 6744677


Muita toteutuksia