Työ – Verkkosivusto : Tieteentekijöiden liitto 02.7

Tieteentekijöiden liitto 09.2020

Tiedepoliittista vaikuttamista vahvemmin esille

Tieteentekijöiden jäsenet näkevät sen ennen kaikkea asiantuntevana tieteellisen tiedon puolustajana ja tämä haluttiin selkeästi esille uusilla verkkosivuilla. Valmis verkkopalvelu tukee Tieteentekijöitä sen tavoitteessa tuoda tiedepoliittista vaikuttamista vahvemmin esille.


Toteutus

Sivusto toteutetiin WordPress-julkaisujärjestelmällä. Päämääränä oli visuaalisesti houkutteleva ja helppokäyttöinen ratkaisu.

Yhtenäinen käyttökokemus

Yhdisten sivut on tuotu liiton sivuston yhteyteen, jotta käyttäjille muodostuu yhtenäinen käyttökokemus ja jotta sisältöjä on mahdollista tuottaa ja hyödyntää ristiin. Yhdistysten sivuille luotiin mahdollisuus lisätä yhdistyskohtaista sisältöä sekä jokaiselle oma logo. Lisäksi jokainen yhdistys voi julkaista omalla sivullaan omia uutisia, ajankohtaisia asioita sekä tapahtumiaan.

Käytännössä projektin lopputulos konkretisoituu

(i) helppokäyttöiseen ja ajanmukaiseen käyttöliittymäratkaisuun,
(ii) onnistuneeseen annetun visuaalisen kokonaissuunnitelman soveltamiseen sekä
(iii) laadukkaaseen tekniseen toteutukseen.

Muokattava ja seurattava kampanjasivu

Verkkosivustolle rakennettiin myös muokattava kampanjasivu. Kampanjasivulle on mahdollista nostaa muokattavia tarinanostoja, videoita sekä monipuolisia sisältöjä. Kampanjasivulle rakennettiin lisäksi Tag Manageria hyödyntäen analytiikkaseuranta, joka mahdollistaa kampanjan kävijätietojen yksityiskohtaisemman tarkastelun.

Asiakas – Tieteentekijöiden liitto


Yliopistosektorin suurin ammattiyhdistys Suomessa

Tieteentekijät on kaikkien tieteen, tutkimuksen ja korkeakouluopetuksen parissa työskentelevien ammattiliitto. Jäsenistön apuna ja tukena ovat liiton yliopistokohtaiset yhdistykset, osaavat luottamushenkilöt, vahva neuvotteluasema ja laajat verkostot edunvalvonnassa.

Sivuston toteutuksesta vastasi

Joni Karjalainen

Senior Web Developer

Front-End Development, Support, Digital-Marketing

Kiinnostuitko kuulemaan lisää?

Jos sivumme saivat sinut pohtimaan oman sivustosi tulevaisuutta, kirjoita yhteystietosi ja lyhyt kuvaus ongelmasta tai mahdollisuudesta alla olevaan lomakkeeseen.

Yhteyshenkilöt

Jos lomakkeiden täyttäminen ei innosta vaan haluat ottaa suoraan yhteyttä, kirjoita sähköposti etunimi.sukunimi@trimedia.fi tai ota yhteyttä alla oleviin henkilöihin.

Arto Saksola
Puh: +358 44 535 7215

Tuuli Strandman
Puh: +358 40 6744677


Muita toteutuksia