Työ – Sivustouudistus : Toimeksi.fi 02.4

Toimeksi.fi 04.2020

Uudet toiminnallisuudet ja visuaalisesti houkutteleva ulkoasu samassa paketissa

Sivuston tavoitteena oli tuottaa hyötyä yksityisten ihmisten lisäksi myös yhdistyksille. Lisäämällä useita toimintoja pystyimme tuottamaan myös kaivattua lisäarvoa yhdistystoimijoille.


Toteutus

Jatkuvasti kehittyvä palvelu

Ennalta tunnistettu haaste oli palvelun käyttömäärien kasvu toiminnan laajentuessa. Palvelun kasvaessa asiakas toivoi laajempia jatkokehityksmahdollisuuksia sekä sujuvampia ja paremmin toimivia sivuja. Toimeksi.fi -palvelu päädyttiin rakentamaan kokonaan uudelleen WordPress-pohjalla, kuten myös yhdeksän muuta Toimeksi.fi-verkostoon kuuluvaa verkkopalvelua. Palveluun lisättiin monia toiminnallisuuksia, kuten muille sivuille ylettyvä hakukenttä.

Näin projekti eteni

  • Palvelukokonaisuuden visuaalisen ulkoasun suunnittelu
  • Monitasoisen käyttäjähallinnan toteutus
  • Multisite WordPress-sivuston toteutus
  • Verkkopalvelukokonaisuuden jatkokehitys ja ylläpito

Uudet toiminnallisuudet ja visuaalisesti houkutteleva ulkoasu samassa paketissa

Sivuston tavoitteena oli tuottaa hyötyä yksityisten ihmisten lisäksi myös yhdistyksille. Lisäämällä useita toimintoja pystyimme tuottamaan myös kaivattua lisäarvoa yhdistystoimijoille. Sivustolle luotiin tilavarauskalenteri, käyttäjäryhmistä muodostuva toimijaprofiili sekä mahdollisuus hakea vapaaehtoiseksi suoraan palvelun kautta. Sivusto on laaja kokonaisuus, jolle luotiin visuaalisesti houkutteleva ja toimiva ulkoasu.


Asiakas – Toimeksi.fi

Trimedia on aikaansaava, mutkaton ja joustava kumppani, joka kuuntelee asiakastaan ja löytää toimivia ratkaisuja asiakkaan haasteisiin.

Kukka-Maaria Berg

Toimeksi.fi on verkkopalvelukokonaisuus, joka on yhdistystoimijoita ja yhdistyksiä esittelevä palvelu jonka tavoitteena on lisätä hyvinvointia ja tietoisuutta kansalaistoiminnan mahdollisuuksista. Sivusto on tarkoitettu kansalaisille, yhdistyksille, viranomaisille ja oppilaitoksille. Toimeksi.fi on  valtakunnallinen yhdistystoiminnan portaali, johon on koottu eri alojen yhdistystoimijat ympäri Suomen.

Räpylät tässäkin sopassa

Inari Laurila

Key Account Manager

Project Management, Accessibility, Front-End Development

Joni Karjalainen

Senior Web Developer

Front-End Development, Support, Digital-Marketing

Kiinnostuitko kuulemaan lisää?

Jos sivumme saivat sinut pohtimaan oman sivustosi tulevaisuutta, kirjoita yhteystietosi ja lyhyt kuvaus ongelmasta tai mahdollisuudesta alla olevaan lomakkeeseen.

Yhteyshenkilöt

Jos lomakkeiden täyttäminen ei innosta vaan haluat ottaa suoraan yhteyttä, kirjoita sähköposti etunimi.sukunimi@trimedia.fi tai ota yhteyttä alla oleviin henkilöihin.

Arto Saksola
Puh: +358 44 535 7215

Tuuli Strandman
Puh: +358 40 6744677


Lisää käsialaamme