Työ – Sivustouudistus : Hyvän mielen työpaikka® -merkki 02.35

Hyvän mielen työpaikka® -merkki 03.2023

Jokaisella työpaikalla on hyvät ja huonot puolensa

Hyvän mielen työpaikka® -merkki on käytännönläheinen työväline organisaatioille. Se kannustaa pysähtymään mielenterveyden äärelle ja tunnistamaan tekijöitä, jotka lisäävät mielenterveyden  voimavaroja työssä tai kuluttavat niitä. Merkki rohkaisee yrityksiä johtamaan mielenterveyttä suunnitelmallisesti sekä motivoi työpaikkoja muokkaamaan omia toimintatapojaan ja rakenteitaan mieliystävällisemmiksi.

Toistaiseksi maksuttoman Hyvän mielen työpaikka®-merkin myöntää MIELI Suomen Mielenterveys ry.


Kohti uudistunutta merkkisivustoa

Hyvän mielen työpaikka®merkin sivustoratkaisu oli prototyyppi ja se alkoi jo kaivata raikkaampaa ja houkuttelevampaa ilmettä. Myös merkin hakemista varten rakennettu erillinen hakulomakeratkaisu  oli kankea ja siitä haluttiin selkeästi käyttäjäystävällisempi ja paremmin asiakkaita palveleva.   

Aloitus ja tavoitteet

Suunnittelu aloitettiin työpajassa, jossa käytiin läpi sivuston tavoitetta, tarvittavia ominaisuuksia, käyttöliittymäratkaisuja sekä Mieli Ry:n brändi-ilmeen sovitettavuutta visuaalisen ilmeen suunnittelussa. Rakensimme asiakkaalle räätälöidyn WordPress-toteutuksen. Sivustolla käytetään harkiten lisäosia ja toteutuksessa on huomioitu projektin aikana esiin nousseet jatkokehityksen tavoitteet.

Sisältöjen päivitys

Vaikka vanhan sivuston sisällöt olivat toimivia ja käyttökelpoisia haluttiin sivuston ja hakulomakkeiden rakennetta sekä sisältöjä päivittää käyttäjäystävällisempään muotoon. Selkeät kategoriat, käyttäjäpolut, otsikoinnit sekä sisältökokonaisuudet tukevat nyt uuden sivuston käyttöä.

Sujuvaa ylläpitoa,  tietoturva-asioista huolehtimista ja helppoa seurantaa

Toteutus sisältää palvelimen sekä WordPressin ylläpidon, jotka kattaa järjestelmän toimintakykyisenä pitämisen, tietoturvapäivitykset sekä virhetilanteiden selvityksen ja korjaamisen. Huolehdimme varmuuskopioinnista sekä siitä, että palvelin on aina toimintakunnossa jotta sivusto pysyy toiminnassa vakaasti ja varmasti. Lisäksi autamme vastaamaan nykyisiin GDPR-vaatimuksiin jotta sivu noudattaa lainmukaisia evästekäytäntöjä. Seurannoissa hyödynnetään Google Analytics 4:sta.

Hakulomake ja Oma Merkki

Verkkosivustojen keskeinen toiminnallisuus oli visuaalisesti houkuttelevan ja samalla helppokäyttöisen hakulomakkeen luominen. Keskeistä toteutuksessa oli löytää ratkaisu, joka mahdollistaa mm. lomakkeen tallentamisen keskeneräisenä. Lisäksi toiveena oli, että useampi organisaation henkilö voi työstää samaa hakulomaketta ja lomakkeelle voisi palata hakemuksen jättämisen jälkeen. Hakemuksen täyttämiseen ja täyttöohjeiden esittämiseen etsittiin ratkaisuja, jotta nämä ohjaisivat hakemuksen täyttäjää.

Merkin hakeminen ja OmaMerkki -palvelu

Rakensimme merkin hakijoille Oma Merkki palvelun, jonne käyttäjä voi perustaa organisaation ja kutsua muita organisaation henkilöitä työstämään yhdessä merkin hakulomakkeita. Lisäksi Oma Merkki -palvelu sisältää muita merkkiorganisaatioille tärkeitä ominaisuuksia kuten Merkin vanheneminen– muistutukset, materiaalipankin sekä mahdollisuuden katselmoida aiemmin jättämää hakemusta. Oma Merkki palveluun rakennettiin myös ajastettuja toiminnallisuuksia: esim. jatkohakemus ilmestyy palveluun kaksi kuukautta ennen merkkikauden loppua.

Hyvän mielen työpaikka® -merkki & Mieli Ry


Maksuttoman Hyvän mielen työpaikka®-merkin myöntää MIELI Suomen Mielenterveys ry. MIELI Suomen Mielenterveys ry:n perustehtävä on mielenterveyden edistäminen ja ongelmien ehkäisy. MIELI ry on maailman vanhin mielenterveysalan kansalaisjärjestö.

Hyvää mielenterveyttä työpaikalle ajamassa

Joni Karjalainen

Senior Web Developer

Front-End Development, Support, Digital-Marketing

Antti Ylikorpi

Senior Designer

UI/UX-design, Branding, Marketing, Illustration

Jenna Saksola

Content Strategist

E-Commerce, Support, Digital Marketing, Project Management

Kiinnostuitko kuulemaan lisää?

Jos sivumme saivat sinut pohtimaan oman sivustosi tulevaisuutta, kirjoita yhteystietosi ja lyhyt kuvaus ongelmasta tai mahdollisuudesta alla olevaan lomakkeeseen.

Yhteyshenkilöt

Jos lomakkeiden täyttäminen ei innosta vaan haluat ottaa suoraan yhteyttä, kirjoita sähköposti etunimi.sukunimi@trimedia.fi tai ota yhteyttä alla oleviin henkilöihin.

Arto Saksola
Puh: +358 44 535 7215

Tuuli Strandman
Puh: +358 40 6744677


Muita toteutuksia