Lapset mukaan töihin -päivä 2023

Vietimme Lapset mukaan töihin -päivää tomerissa tunnelmissa Trimedian toimistolla perjantaina 24.11. Paikalle saapui yhteensä 10 lasta ja nuorta ikähaitarilla 7-15 vuotta. 

Päivän startatessa kello 9 kokoonnuimme Trimedian palaverihuoneeseen, missä tutustuimme toisiimme Arvaa kuka?-leikin avulla. Lisäksi puhuimme lasten oikeuksista ja siitä, miten ne liittyvät Lapset mukaan töihin-päivään.

Seuraavaksi aloitimme kierrätyshaasteen. Harjoittelimme ensin materiaalien kierrätystä nettipelin avulla, minkä jälkeen opimme suunnittelemaan ja piirtämään logoja. Ne laminoitiin ja sijoitettiin toimiston kierrätyspisteille muistuttamaan kaikkia työntekijöitä oikeaoppisesta kierrätyksestä. Muistakaa siis kierrättää!


Koska tarkoituksena oli oppia myös Trimediasta ja siellä tehtävistä töistä, suunnittelimme ja toteutimme Trimedian työntekijöiden haastatteluja pienissä ryhmissä. Kaksi ryhmää haastatteli paikan päällä työskentelevää koodari-Villeä, ja toimitusjohtaja-Artoa, sekä yksi ryhmä etäyhteydellä Discordissa designer-Anttia. Sitten olikin ruoka-aika: se oli hyvää ja sitä oli enemmän kuin tarpeeksi!

Lounaan jälkeen siivosimme, laitoimme tiskit ja lajittelimme kaikki roskat oikeisiin paikkoihin. Lopuksi kirjoittelimme vielä päivästä omissa ryhmissä.


Kun virallinen osuus oli takana, jokainen meistä sai kiitokseksi diplomin ja tikkarin. Saimme myös pelata kierrätyspeliä sekä rakentaa legoilla esimerkiksi logoja. Hierontatuolikin oli kovassa käytössä. 


Lasten ajatuksia ja oivalluksia päivästä

Missään ei ollut suurempia vaikeuksia, mutta kaakao vähän läikkyi ja hoksasimme, että sitä kannattaa juoda ruokapöydän ääressä. Kaakaota juotiin niin paljon, että se loppui juoma-automaatista!

Päivän yleisfiilis oli hyvä, mukava ja mahtava!

Opimme haastatteluista esimerkiksi sen, että lautapeli-illat ovat vähän niin kuin työntekijöiden humputteluiltoja. Lisäksi opimme, että etänä töitä tekevä Antti harrastaa pyöräilyä ja koiran kävelyttämistä, toimistolla päivittäin työskentelevä Arto tilaa ravintolaruokaa toimistolle vain pari kertaa kuukaudessa, ja että toimistolla sekä kotona töitä tekevän Villen lempiherkku on pizza.

Meistä oli kivaa keksiä kysymyksiä ja haastatella Trimedian työntekijöitä. Onnistuimme tekemään hienot kierrätyslogot ja kierrättämään roskia.

Opimme päivän aikana uusia asioita kierrätyksestä, kuten että kristallikoriste, lasinpalat ja juomalasi kuuluvat sekajätteeseen, samoin värikartonki, koska siinä on liian paljon värimustetta. Yllätyksenä meille tuli, että Pringles-purkki kuuluukin kartongin keräykseen, vaikka siinä on metallipohja, ja että lasipurkista pitää liottaa etiketit pois ennen kierrätystä.

Ihan ok päivä oli, parempi kuin normi koulupäivä! 🙂