Kasvisruokahaaste

Tämän viikon haasteena oli kasvisruokahaaste – ”tee vähintään yhtenä iltana kasvisruokaa illalliseksi. Hurjimmat voivat syödä näin joka päivä!” Haasteen heitti meidän Sampo, joka liittyi viime kesänä Trimedian riveihin. Trimedialaisista löytyy useampikin kasvissyöjä ja kasviksiin liittyvää haastetta on osattu odottaa jo hetken verran.

Tunnelma oli pääosin innostunut. Moni trimedialainen on siirtänyt ruokavalionsa painopistettä pikkuhiljaa enemmän ja enemmän kasvispainotteiseksi, ainakin lounaspuheiden perusteella. Jauhelihaa korvataan soijarouheella ja kaurasta tehdyillä proteiinin korvikkeilla, myös vaalealla lihalla on korvattu punaista lihaa. Porukastamme löytyy kyllä myös täysverisiä lihansyöjiä, joita epäilytti ajatus liharuokien korvaamisesta kasvisruuilla. Myöskään luotto omiin kokkaustaitoihin ei ollut kaikilla erityisen suuri ja epäiltiin, että onnistuuko sitä tekemään edes yhden onnistuneen kasvisruoan!

Haaste oli kuitenkin melko kevyt, sillä sen periaatteena oli kasvisruuan valmistaminen ainakin kerran viikon aikana. Ruuat saivat olla vegetaristeille sopivia, eli ne saivat sisältää eläinperäisiä tuotteita kuten maitoa, juustoa ja kananmunaa.

Onnistuneita annoksia löytyi mukavasti. Itseasiassa yksikään testatuista resepteistä ei tainnut saada huonoja arvosteluita. Tämä tarkoittaa joko sitä, että trimedialaiset pitävät kasvisruuista, tai sitä, että olemme erinomaisia kokkeja. Tai no, muutamat kokeilut eivät kerryttäneet kuvasaldoa, koska lopputulos olis kuulemma sen verran epämääräisen näköistä…

Tässä kuvasaldoa kokeiluista:

Pastaa avokadolla ja valkosipulikastikkeella, kauramaitoon tehtyjä lettuja ja mustikoita, tacomaustetulla kasvisvönerillä täytettyjä hot dogeja ja kasvishamppari bataattiranskalaisilla.

Pastaa fetalla ja salaatilla, kasvishampurilainen ja paistettuja perunoita, punajuurta uunissa ja pizza mozzarellalla.

Feta-tomaatti-pastaa testasi ainakin kolme henkilöä viikon aikana, some oli selkeästi tehnyt tehtävänsä. Resepti mukaili tätä Liemessä-blogin reseptiä: http://liemessa.fi/2019/02/uunifetapasta/. Meidän vinkki on, että feta riittää useammankin, kuin kahden hengen annokseen: lisää tomaattien ja pastan määrää, niin reseptistä syö ainakin muutaman kerran.

Trimedialaisten fiilikset

Kasvisruokahaaste jätti hyvän fiiliksen. Aivan kaikilta ei kommentteja tai reseptejä valunut Slackiin, mutta yleinen tunnelma vaikutti hyväksyvältä. Varsinkin alkuviikko oli melko hiljainen, mutta onneksi loppuviikosta innostuttiin jakamaan omia kuvia.

Kasvisruokailu on ilmaston näkökulmasta yksi suurimmista asioista, joihin voi vaikuttaa arkisilla valinnoilla. Lihan pois jättäminen kokonaan voi tuntua aluksi melko vaikealta, jolloin voi alkaa korvaamaan punaista lihaa esim. vaalealla lihalla tai juustolla. Myös vegekorvikkeet toimivat hyvin jauhelihan ja kanan tilalla: makuero on melko pieni ja ravintoarvot jopa paremmat.

Tässä vielä koottuja listoja kasvisruokakokkailuun, joista voi poimia itselleen mielenkiintoisia reseptejä testiin:

https://chocochili.net/luokka/paaruoat/

https://www.viimeistamuruamyoten.com/suomen-ruokabloggaajien-top-kasvisruokareseptit/

https://www.hellapoliisi.fi/kasvisruoat/