Trimedia yhteistyökumppanina NYT yrityskylässä jo neljättä vuotta

Trimedia on toiminut vastuullisena yhteistyökumppanina Nuorten yrittäjyys ja talous NYT:n pyörittämässä Keski-Suomen yrityskylä Alakoulussa alusta alkaen eli helmikuusta 2021 lähtien.


Yrityskylä Alakoulu on innostava, peruskoulun opetussuunnitelmaan perustuva oppimiskokonaisuus taloudesta, työelämästä, yrittäjyydestä ja yhteiskunnasta. Kesällä 2023 Talous ja nuoret TAT sekä Nuori Yrittäjyys NY yhdistivät voimansa, mistä muodostui NYT. Tuon fuusion myötä myös yrityskylien sisältöä päätettiin uudistaa. Trimediakin sai osallistua oman työpisteensä suunnitteluun ja toteutukseen yhdessä yrityskylän asiantuntijan kanssa. Näin ollen helmikuusta 2024 lähtien 6.luokkalaiset ovat päässeet toteuttamaan Trimedian uudistettuja työtehtäviä Keski-Suomen yrityskylä Alakoulussa.

Kävimme seuraamassa Trimedian pienoisyrityksessä työskentelevien työntekijöiden päivää yrityskylässä keväällä 2024. Sinä päivänä työpisteellä oli touhukkaan rennossa menossa Puuppolan koulun 6B-luokan oppilaita. Siellä työskenteli toimitusjohtaja, koodari ja graafikko. Jokainen heistä suoritti omia sekä yhteisiä tehtäviä päivän aikana.

Trimedialaisten työtehtäviä


Toimitusjohtaja:

  • palaverit ja yritysyhteistyö
  • työpaikkailmoituksen tekeminen
  • työpaikkahaastattelun pitäminen
  • uuden työntekijän valitseminen
  • tuotekehitys
  • hyvinvointiasiat
  • laskujen ja palkkojen maksu

Koodari:

  • ohjelmointi
  • verkkosivujen suunnittelu
  • palvelunestohyökkäyksen torjunta
  • koulutuksiin osallistuminen
  • asiakastapaamiset

Graafikko:

  • nettisivujen visuaalisen ilmeen suunnittelu
  • leimasimen ja logon ideointi yritysasiakkaille
  • verkkopalveluiden tarvekartoituksen toteutus
  • koulutuksiin osallistuminen
  • asiakastapaamiset

Trimedian väki teki töitä myös tiiminä: he pitivät palavereita ja tekivät yhdessä päätöksiä. Esimerkiksi he etsivät Tomerat.fi– sivustolta potentiaalisia varainhankintaideoita, joista he äänestivät yhden omalle luokalleen sopivimman idean. He kokeilivat myös tekoälyllä tuotettua ideaa, mutta tällä kertaa Tomerat-idea, diskon järjestäminen, vei voiton. Lopuksi toimitusjohtaja esitteli idean omalle opettajalleen (Global Oy).

Päivän päätteeksi hymy oli edelleen kaikilla työntekijöillä herkässä, ei pelkästään siksi, että yrityskylän kaupasta sai hakea palkaksi herkkuja kotiin vietäväksi, vaan myös siksi, että päivä oli ollut kaikin puolin antoisa ja opettavainen. Hienoa työtä, nuoret!

 

“Voisin tulla vaikka heti uudestaan yrityskylään ja tähän koodarin hommaan!”

Trimedian koodari, Puuppolan koulun 6B-luokan oppilas

Lisää juttuja

Trimedia tukee Keski-Suomen kuudesluokkalaisten Yrityskylään osallistumista

Trimedian pienoispisteellä koululaiset pääsevät kokeilemaan koodaamista

Lue artikkeli

Lapset mukaan töihin -päivä 2023

Lapset mukaan töihin -päivää vietettiin tomerissa tunnelmissa Trimedian toimistolla perjantaina 24.11. Toimistollemme saapui yhteensä 10 lasta ja nuorta ikähaitarilla 7-15 vuotta. Meillä oli oikein rattoisaa!

Lue artikkeli

Ostaja- ja käyttäjäpersoonat sivustouudistuksen yhteydessä

Kuinka nykyisen informaatiotulvan aikana voi suunnitella verkkosivut, joiden sisältö puhuttelee ja ohjaa käyttäjiä juuri oikeaan suuntaan eikä saa heitä katoamaan sivustolta?

Lue artikkeli