Miksi myös verkkokaupan sisällöllä on merkitystä?

Tänä päivänä hakukoneet suosivat yhä enemmän sivuja joilla on laadukasta sisältöä. Kävijää kiinnostava, monipuolinen ja asiantunteva teksti on hakukoneen silmissä arvokas asia joka näkyy myös sivuston hakukonesijoituksissa.

Tämän vuoksi verkkosivujen ja verkkokauppojen tärkeimmät sivut kannattaa käydä huolella läpi myös sisällön näkökulmasta. Toisinaan verkkokaupan kategoriasivut pullistelevat tuotelistauksia, mutta niistä puuttuu kokonaan aiheeseen liittyvä sisältö.

Mikäli sisällön tuottaminen tuntuu vaikealta tai siihen ei ole aikaa, sisältöihin erikoistunut tiimimme auttaa mielellään.

Mistä verkkokaupan hakukoneoptimoinnissa kannattaa lähteä liikkeelle?

Yleisesti tarkasteltuna hakukoneoptimointi koostuu kahdesta osa-alueesta, teknisestä sekä sisällöllisestä optimoinnista. Usein verkkosivuston tekninen toteuttaja huolehtii siitä, että perusasetukset sivustolla teknisestä näkökulmasta ovat kunnossa. Sisällöllinen optimointi sen sijaan on asia josta asiakas voi vastata itse tai ostaa tämän lisäpalveluna.

Hakukoneoptimoinnissa kannattaa lähteä liikkeelle kevyestä avainsanatutkimuksesta jossa kartoitetaan kuinka hyvin verkkosivustonne tai verkkokauppanne näkyy hakukoneissa verrattuna kilpailijoihin.

Hakukonenäkyvyyden toimia kannattaa usein kohdistaa tärkeimpiin sivuihin; etusivuun, pääsivuihin sekä sivuihin joille on tärkeää saada lisää liikennettä. Verkkokaupassa esimerkiksi kategoriasivuilla on usein etusivun jälkeen eniten liikennettä kun kävijät navigoivat etusivun kautta eteenpäin ostopolullaan. Tällöin myös kategoriasivut ovat hakukoneen silmissä suosittuja sivustolla.

Verkkokaupan sisällöllä on oma tärkeä osansa verkkokaupan hakukonenäkyvyyden tukemisessa. Menestyvä ja myyvä verkkokauppa koostuu monista eri osa-alueista, joista yksi osa-alue on laadukas teksti- ja kuvasisältö.

Hyvin toteutettu verkkokaupan sisältöteksti avustaa kävijää eteenpäin omalla ostopolulla ja madaltaa ostokynnystä.

Muista ainakin nämä sisällön hakukoneoptimoinnissa – Tai pyydä meiltä tarjous!

Määrittele selainotsikko ja kuvaus kutsuvaksi

Määrittelemällä tärkeille sivuille markkinoinnillisen selainotsikon sekä metakuvauksen esiintyy edukseen myös hakutuloksissa ja saa potentiaaliset kävijät todennäköisemmin klikkaamaan omaa hakutulostasi.

Kiinnitä kuitenkin erityishuomiota selainotsikon pituuteen – optimaalinen pituus varmistaa sen, että selainotsikko ja metakauvaus näkyvät parhaalla tavalla eri päätelaitteiden näytöillä.

Verkkokaupan tekninen toimmittaja asettaa selainotsikot usein automaattisesti oikein, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö selainotsikoita ja metakuvauksia kannattaisi käydä vielä erikseen läpi ja varmistua, että ne toimivat kutsuvina ovina sivustollesi.

Tuota hyvää sisältöä tärkeille sivuille

Yleisesti hakutuloksena saadun sivun tulisi vastata asiakkaan tekemää hakua mahdollisimman hyvin ja sisällön pitäisi antaa vastaus asiakkaan kysymyksiin.

Lisätyn sisällön kannattaa olla monipuolista, asiantuntevaa ja kieliasultaan laadukasta tekstiä.

Sisältöä kannattaa olla myös riittävästi, esimerkiksi yli 300 sanaa sisältävä teksti voi toimia lähtökohtana.

Sisällöstä kannattaa myös luoda linkkejä aiheeseen liittyvääns sisältöön sivuston sisällä.

Lisää sivukartta Search Consoleen

Verkkokaupan sisällön sivukartta kannatta lisätä paitsi sivuille, myös esimerkiksi sivuston alatunnisteeseen linkkinä josta hakukone sen löytää.

Sivukartta helpottaa ja nopeuttaa indeksointirobotin työtä ja tukee sitä, että yksittäisi sivuja ei jää indeksoimatta.

Käy läpi vielä nämä yksityiskohdat

Lopuksi kannattaa varmistaa että nämä asiat ovat kunnossa:

  • Kuvien vaihtoehtoiset tekstit
  • Otsikoiden hierarkiat
  • Kuvaavat otsikkotekstit
  • Selkokieliset urlit
  • Kuvaavat linkkitekstit
  • Kävijää hyödyttävät linkit sivuston sisällä

Miten sisällön optimointi hyödyttää sinua?

Yhteenvetona sisällön optimointi tarjoaa verkkokauppiaalle seuraavia etuja

  • Hakukoneessa näkyvä hakutulos on myynnillinen ja markkinoiva
  • Saat lisää laadukasta liikennettä sivustollesi
  • Autat kävijää eteenpäin omalla ostopolulla
  • Madallat ostamisen kynnystä
  • Sisältö joka on optimoitu, sijoittuu todennäköisemmin hyvin hakukoneessa
  • Kävijä viipyy sivustolla pidempään joka parantaa myös hakukonesijoitusta

Kirjoittaja


tuuli strandman

Tuuli Strandman, Senior Marketing Specialist

Tuuli on Trimedian digimarkkinoinnin asiantuntija, jolle on Googlen työkalujen lisäksi tuttua myös SEO ja sisällön tuottaminen eri kanaviin. Tuulia kiinnostaa erityisesti digitaalisen markkinoinnin kokonaisvaltainen suunnittelu, tuloksien seuraaminen ja markkinoinnin uusimpiin trendeihin perehtyminen.


Kiinnostuitko kuulemaan lisää?

Jos sivumme saivat sinut pohtimaan oman sivustosi tai verkkokauppasi hakukoneoptimointia, ota yhteyttä alla olevalla lomakkeella.

Yhteyshenkilöt

Jos lomakkeiden täyttäminen ei innosta vaan haluat ottaa suoraan yhteyttä, kirjoita sähköposti etunimi.sukunimi@trimedia.fi tai ota yhteyttä alla oleviin henkilöihin.

Arto Saksola
Puh: +358 44 535 7215

Tuuli Strandman
Puh: +358 40 6744677